Maamme ovat vahvoja, ja niitä yhdistää ainutlaatuinen yhteiskuntamalli, jolle on ominaista muun muassa suuri luottamus, pitkä yhteinen historia ja syvälle juurtunut yhteistyö. Tätä yhteisöllisyyttä tarvitsemme nyt. Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajakauden otsikko vuonna 2026 on Pohjola: Yhdessä muuttuvina aikoina.
Puheenjohtajakaudellamme haluamme saattaa kaikki kahdeksan Pohjoismaata entistä lähemmäs toisiaan ja kohti pääministerien visiota Pohjolasta maailman integroituneimpana ja kestävimpänä alueena. Tämän toteuttamiseksi työskentelemme tiettyjen politiikan alojen parissa ja toisaalta keskitymme erityisesti kansalaisyhteiskunnassa tehtävän yhteistyön vahvistamiseen Pohjolassa. Pohjola muodostuu ensisijaisesti Pohjoismaiden asukkaista.